Blogi

Asiakas-lähtöisyys keskiöön

Minulla on tapana kertoa asiakkaillemme, että Avoki haluaa olla aidosti läsnä oleva kumppani osana asiakkaidemme arkea. Haluamme tuntea asiakkaamme ja halumme tietää mitä asiakkaamme meiltä odottavat. Tämän avulla voimme tarjota asiakkaillemme hyviä kohtaamisia nyt ja myös tulevaisuudessa.

 

Näen että menestyvän yrityksen perustana on asiakkaan huomioiminen ja asiakaslähtöinen toimintamalli. Koko organisaation tulee sitoutua tähän ja asiakaskeskeisyyden tulee olla osa yrityksen kulttuuria. Asiakkaat huomaavat teeskentelyn ja puolivillaisesti suoritetun työn. Tämä ei missään nimessä tarkoita, etteikö virheitä tehdä ja etteikö näitä saisi tehdä. Niin kauan, kun ihmiset suorittavat työtehtäviä, on inhimillinen tekijä otettava huomioon. Virheitä sattuu, mutta virheet tulee korjata ja virheistä tulee oppia. 

Olemme viimeisen vuoden aikana tehneet hartiavoimin töitä prosessiemme ja toimintatapojemme kehittämiseksi. Hienoa huomata palautteenne perusteella, että tehdyt muutokset näkyvät arjessanne sekä tavassamme palvella ja kohdata teitä. 
 

Koko Avokin tiimi tekee kovasti töitä hyvien asiakaskohtaamisten varmistamiseksi. Kyse ei ole yksittäisen ihmisen suorituksesta vaan koko tiimin saumattomasta ja johdonmukaisesta työstä asiakkaidemme hyväksi. Iso kiitos kuuluu myös asiakkaillemme. Te kerrotte ja annatte palautetta, me kehitymme ja toteutamme! Tämä on kumppanuutta parhaimmillaan! 

Asiakaslähtöisyys on aina ollut meillä Avokilla tärkeässä asemassa, mutta tiedämme että voi kehittyä vielä paremmaksi, voi oppia uutta ja voi viedä palvelukokemuksen vielä yhden askeleen pidemmälle. Siksi jatkamme johdonmukaisesti asiakaskokemuksen kehittämistä. 

Kohti uusia ensiluokkaisia kohtaamisia!