Blogi

Rakensin itse IT-Infran ja säästin. Vai säästinkö? 

Tunnetko monta yrittäjää, jotka lakaisevat toimiston lattioita iltaisin? Entä yrittäjiä, jotka itse tekevät henkilöstön lounaat ja laskevat heidän palkkanauhansa illan pimentyvinä tunteina? Juuri niin, en minäkään.

 

Entä yrittäjiä, jotka itse rakentavat ja ylläpitävät toimistonsa IT-järjestelmiä? 

Niinpä! Muutamaa ensimmäistä ei kukaan enää tunne, koska siivous, työpaikkaruokailu ja palkanlaskenta on ulkoistettu jo aikaa sitten. IT:n osalta tilanne on toinen, koska IT:n parissa on mukava puuhastella ja tehdä pikku hankintoja.

IT on yritysten harrastetuin sivutoimi 

Jokainen on joutunut elämässään tilanteeseen, jossa kotona on epäsiistiä ja silloin siivotaan. Jokainen on myös kotona huomannut, että nykyinen tekniikka pitää uusia ja ostanut kotiinsa tietokoneita ja televisioita. Jostain syystä, osaamisesta huolimatta, vain toinen näistä tuodaan yrityksen hyödyksi. Harva meistä haluaa, vaikka osaakin, imuroida ja mopata toimiston lattioita, mutta jostain syystä oma osaaminen IT-asioissa tuodaan herkästi yrityksen käyttöön. Olen paljon pohtinut mistä tämä johtuu. Olen päätynyt siihen, että IT on yritysten yksi harrastetuimmista sivuliiketoiminnoista. Siis toiminnoista, jotka eivät ole yrityksen ydinliiketoimintaa. Vai osaatko nimetä jonkun muun sivutoiminnon, jota tehdään yhtä suurella intohimolla? Mikäs sen mukavampaa kuin lounastunnin yhteydessä kurvata Verkkokauppa.com:in parkkihalliin, ottaa nopean lounassalaatin ja menee hiplaamaan uusia vekottimia. Jokohan se uusin iPhone on jo nähtävillä? Voisikohan sitä hienoa näyttöä firman neukkariin käydä vähän katsomassa? 

Aikaisemmin autot olivat firman yksi harrastetuimmista sivutoimialoista. Jokainen yrittäjä muistaa tilanteen, jossa käytiin hiljaisina päivinä katsomassa uutta leasingautoa ja laitettiin autoliikkeiden myyjät laskemaan tiukkoja tarjouksia. Mutta pikkuhiljaa siitäkin ulkoistettiin tylsästi, kun kaiken maailman Hetrtzit ja Sectot alkoivat tarjoamaan koko autokantaa yhdellä kuukausihinnalla huoltoineen päivineen ja rakennettiin yrityksille erilaisia paketteja. Sitten annettiin henkilöstölle nettiosoite, josta piti katsoa millaisen ja minkä värisen auton haluaa ensi vuonna, kunhan se on valkoinen ja maksaa alle 600€/kk. Yritys säästää aikaa ja rahaa. Kun tämä mukava autojen katsominen on loppunut, on se siirtynyt IT-tuotteiden miettimiseen yrityksen rahoilla. Eipä siinä mitään, jos yrityksellä on rahaa käyttää henkilöstön aikaa siihen. 

Ongelmana huono laatu 

Ja vaikka itse rakennettuna IT-infra yleensä tulee aina kalliimmaksi, se ei ole suurin haitta. Harva huomaa, että itse rakennettuna ja ylläpidettynä Infra on yleensä melko kehno. Tämä johtuu siitä syystä, että tekijällä on harvoin osaamista ja peilauspintaa muihin vastaaviin IT-Infroihin. Rakennetaan se yksi ja sitä sitten tuetaan niin pitkään kuin firmalla on toimintaa. Harvoin tullaan ajatelleeksi, että sarjatuotantona tämäkin Infra olisi ollut halvempi ja paremmin toimiva.

Kolme asiaa yllättää yrittäjän 

Olen toiminut IT-alan yrittäjänä vuodesta 1994. IT-ulkoistusliiketoiminnassa olin mukana jo ennen kuin termiä oli edes keksitty, aina vuodesta 2000. Tämän jälkeen olen tavannut yli 3000 suomalaista PK-yrittäjää. Kun aloitamme keskustella IT-infrasta, ensimmäinen yllätys on se, kun he saavat palaverin aikana selville paljonko nykyinen ympäristö maksaa ja mitä sillä saa, sekä vertailun, paljonko sarjatuotantona toimitettu, vakioitu IT-ympäristö maksaa ja mitkä sen ydinhyödyt ovat liiketoiminnalle. Toinen yllätys on se, että parin päivän aikana tulee muuttokuorma, joka tuo uuden IT-ympäristön toimistolle ja vie vanhan pois, sekä kouluttaa henkilöstön käyttämään uutta ympäristöä tehokkaasti ja mielekkäästi. Mutta entäpä se kolmas ja suurin yllätys? Tietysti se, ettei tämä lysti maksa juuri mitään. Itse kartoitus ei maksa mitään ja uusi ympäristö on aina vanhaa ympäristö halvempi. Yli kahden tuhannen tapaamisen kokemuksella voin sanoa, että jos rohkaistut soittamaan, tulet itsekin yllättymään, ja muutat uskomuksen kuulumaan: Ulkoistin – siis säästin.