Blogi

Tukipalvelu muutoksen edessä

Maailma muuttuu ja tapamme tehdä työtä on muuttunut ja muuttuu tulevaisuudessa vielä hyvin paljon. Muutoksen edessä on myös tuki- ja asiakaspalvelu.

 

Menneisyyteen on monissa yrityksissä jäänyt ja vielä useammassa yrityksessä on jäämässä aikakausi, kun IT-tuki tuli fyysisesti paikan päälle korjaamaan vikatilanteet. Pilvipalvelun aikakautena valtaosa ongelmista ja vikatilanteista ratkaistaan etätuen välityksellä. Tämä säästää kaikkien osapuolten aikaa, kun IT-tuki ei enää fyysisesti ”matkusta” käyttäjän luokse vaan tekninen asiantuntija ottaa etäyhteyden käyttäjän tietokoneelle.  

Sen lisäksi, että tapa tuottaa tukipalveluita on muuttunut, muuttuu myös IT-yritysten toimintamallit. Voi karkeasti sanoa, että IT-alalla löytyy kahdenlaisia tekijöitä; kumppani kenen ansaintalogiikka perustuu tehtyjen työtuntien määrään sekä kumppani kenen ansaintalogiikka perustuu mahdollisimman ongelmattomaan, hyvin ja luotettavasti toimivaan teknologiaan.  

Meillä Avokilla ajatellaan nimenomaan, että on kaikkien osapuolten edun mukaista, että IT toimii luotettavasti ja ongelmia on mahdollisimman vähän. Siksi olemme sisällyttäneet valtaosaan palvelupaketeistamme rajattoman etätuen meidän toimittamillemme laitteille ja palveluille. Tämä asettaa meidät hyvin vahvasti asiakkaidemme kanssa samalle puolelle pöytää ja varmistaa, että tuottamamme palvelut toimivat mahdollisimman hyvin.  

Uskomme siihen että: 

  • tukipyyntöjä tulisi olla mahdollisimman vähän 
  • ennakoimattomia käyttökatkoksien määrää tulee minimoida 
  • asiakasyritystemme käyttäjät osaavat käyttää järjestelmiämme mahdollisimman hyvin 
  • tarjolla on viimeisimmät ratkaisut helpon ja tehokkaan työn tekemiseen 

Kaikesta huolimatta, tiedämme, että tekniselle tuelle on ajoittain tarvetta. Silloin kun tukea tarvitaan, tulee se olla helposti ja nopeasti saatavilla. Kannustamme kaikkia asiakkaitamme olemaan tukeemme yhteydessä hyvin matalalla kynnyksellä.